Uudet Huawei puhelimet vuonna 2018

Huawei logoKiinalainen älylaitevalmistaja Huawei on noussut nopeasti maailman älylaitevalmistajien kärkikastiin. Vuonna 2018 Huawei ohitti Applen, ja on nyt älylaitevalmistajien sijalla numero kaksi. Ykkössijaa pitää edelleen eteläkorealainen Samsung, mutta länsimaisten ennakkoluulojen karistessa on avautuvan Kiinan ihmelapsi hyvää vauhtia matkalla uudeksi Nokiaksi Nokian paikalle.

 

Nomen est omen, sanotaan. Huawei-nimi tarkoittaa paikallisittain upeaa, saavutusta, upeaa tai loistavaa toimijaa. Nimillä on voimaa, ja Huawei on onnistunutkin käyttämään jokaisen pienenkin edun ryhtyessään kilpasille maailman matkapuhelinmarkkinoiden valloittamiseksi.

Vaikka Huawein älypuhelimet ovat suomalaisittain kohtuullisen uusi tuttavuus, on tuotteisiin voinut tutustua eri matkapuhelinoperaattoreilla esimerkiksi 3G-modeemien (tutummin ”mokkuloiden”) puolella. Huaweilla onkin vahva ja vanha historia erilaisten verkkolaitteiden ja verkkojen toimittajana. Eurooppalaisten tietoisuuteen Huawei astui jo vuonna 2003 ostettuaan suuren osuuden vaikeuksiin joutuneesta 3Comista. 3Com on ainakin 90-luvun kotiverkkopelaajille hyvin tuttu nimi suosittujen ja edullisten verkkokorttiensa ansiosta.

Huawein älylaitteet

 

Huawei P20 lite

Huawein älylaitteet ovat nykyään tuttuja kenelle tahansa puhelintaan viimeisten vuosien aikana uusineelle suomalaiselle. Alkuvuosien Honor-halpalaitteiden sijaan nyt Euroopassakin on tarjolla Huawein uusinta hottia. Huawei ja Samsung ovat alan standardit, joita vastaan muut yrittävät kilpailla. Uusimmat innovaatiot, kehittyneimmät laitteet ja sopuisimmat hinnat ovat tulleet viime vuosina näiltä kahdelta toimijalta. Huawei on toistaiseksi sijalla kaksi, mutta kiri on kova ja eroa vain turvan mitta.

Älylaitekilpailu on kovaa, ja asiakkaan mielenkiinto täytyy herättää tavalla tai toisella. Tehoja riittää halpapuhelimissakin nykyään yllin kyllin. Esimerkiksi Huawei P20 -perheen kevytversiossakin jylläävä kahdeksanydinprosessori riittää herätyskellon ja nettisurffailun lisäksi jotakuinkin mihin tahansa. Puhelimen ruudun suurella koolla voi kilpailla vain tiettyyn pisteeseen saakka. Näytön tarkkuutta ja värien määrää ainakin mainostetaan paljon, mutta kuinka monta miljoonaa lisäväriä kuusituumaiselta ruudulta pitäisi pystyä havaitsemaan? Näytön tarkkuus on toki tärkeää. Painolla kisailu saattaa vielä olla mahdollista komponenttien pienentyessä, mutta aivan rajaton ei tämäkään tie ole.

Huawei on kuitenkin löytänyt ainakin yhden erityisen kilpailuvaltin meille kultakala-aivoisille, kärsimättömille kuluttajille; nimittäin ajan. Akun kesto, sekä sen lataamiseen käytetty aika ovat nyt tapetilla. Huawein pikalataus mahdollistaa akun lataamisen äärimmäisen nopeasti. Myös puhelimen lukituksen avaaminen onnistuu vilauksessa vain. EMUI-käyttöliittymä taas oppii tunnistamaan kuinka käytät puhelinta ja sen eri sovelluksia, ja osaa optimoida akun keston juuri sinun tarpeisiisi.

Huawein puhelinmallit

Huawein tuotejulkistukset ovat herättäneet ansaittua huomiota ympäri maailman, ja uusia julkistuksia odotetaankin innolla. Uuden puhelimen hankkijalle, joka ei ole seurannut älypuhelinten valmistajien tarjontaa jo joitain vuosia, voi eri merkkien mallien kirjo olla kutienkin ahdistava kokemus. Huawei PXX, Huawei Mate XX, Samsung Galaxy SXX, Samsung Galaxy NoteXX, Sony Xperia XX .. listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Kuten kaikilla muillakin valmistajilla, on Huaweilla useita tuoteperheitä, joiden markkinointi on kohdistettu tietylle asiakasryhmälle. Suomalainen kuluttaja on saanut tutustua ainakin Huawein alabrändiin, Honor-halpamallistoon, joka valloitti Euroopan markkinat. Muita yksinomaan Huawein lippulaivamalleja ovat Y-mallisto, P-mallisto, sekä valokuvaharrastajien suosiossa oleva Mate-mallisto.

Lippulaivamalleista löytyy sitten kolmen hintaluokan tuotteita. Pro-versio on tarkoitettu tehokäyttäjille ja tässä voit odottaa kaiken olevan parasta mahdollista laatua. Lite-versio taas on halpaversioksi tehty laite, joka kilpailee pikemminkin hinnalla. Tarvikkeetkin ovat usein edullisia. Esimerkiksi Huawei P10 Lite kuoret ja panssarilasit voi verkkokaupasta tilata muutamalla eurolla suoraan kotiovelle asti. Huawein normaalit, lisänimettömät versiot taas ovat jotain Pron ja liten väliltä. Voinet ajatella uusimman sukupolven normaalin olevan edellisen sukupolven Pro-versio, ja lite-version olevan aina joiltain osin riisuttu versio normaalista. Sekavaa? No, sitten tietysti tulevat uuden sukupolven tekniikalla varustetut edellisen sukupolven lippulaivat, kuten Huawei P10 Pro plus joka… ei mennä sinne, eihän?

Uutuudet vuonna 2018

Huawei on päivittänyt edellisen sukupolven P10- ja Mate 10-mallit uuteen uskoon 20-mallin versioihin vuodelle 2018. Nämä ovat 10-malliston äärimmäisen positiivisen kokemuksen johdosta vuoden odotetuimmat uutuudet, eivätkä ne olekaan jättäneet ketään kylmäksi. Pro-mallien kameroiden määrä on lisääntynyt kahdesta kolmeen, jonka ansiosta optinen zoomi onnistuu kolminkertaisella tarkkuudella, ja digitaalinen häviötön zoomi jopa viisinkertaisella tarkkuudella. Tarkkuutta kameroilla on 40 + 20 + 8 megapikseliä. Huawei onkin löytänyt kohderyhmänsä mahtavilla Leica-kameroillaan valokuvaharrastajista – joita taidamme Instagramin aikakaudella olla kaikki.